Omat koirat on näytetty kehässä, ulkoilutettu ja juotettu. Nyt ne vetävät hyvin ansaittuja päiväunia omassa häkissään tai aitauksessaan. Edessä on muutaman tunnin odottelu, kunnes ryhmäkilpailut alkavat.
Tuntuuko tutulta? Kiihkeimmänkin koiranäyttelyn aikana jää tavan takaa odotteluaikaa, vaikka nykyään kaikki näyttelyt toimivatkin drive in -periaatteella. Varsinkin suosittujen koirarotujen kohdalla, joissa luokat ovat suuria, rotunsa paras valitaan vasta tuntienkin päästä siitä, kun ensimmäiset pennut tepastelivat kehään. Menestyvien koirien omistajat ja innokkaimmat katsojat taas istuvat näyttelyssä aamuvarhaisesta aina iltapäivän ryhmäkilpailuihin saakka.
Osa odotteluajasta menee tietenkin huomaamatta muiden koiranomistajien kanssa jutustellessa, koiria hoitaessa ja eväitä nauttiessa. Kun kaikki tämä on tehty ja aikaa vieläkin käsillä, kannattaa turvautua kännykän apuun ja surffailla pelien maailmaan. Ilmaiset nettipelit pelikone sivustolla ovat yksi hyvä ajantappaja. Voit valita mieleisesi pelin useista eri pelityypistä ja toteutuksesta. Aika kuluu kuin siivillä, kun keskittyy muuhun kuin odottelemiseen.
Vielä mukavammin pelaat, jos mukanasi on tabletti. Vaikka pelit on tehty skaalautumaan hienosta jokaiselle näyttökoolle, on kaikkein pienintä piiperrystä joskus hankala nähdä ihan pienimmältä kännykän näytöltä. Hieman isommalta tabletin ruudulta pienimmätkin symbolit erottuvat ja paksumpikin sormi osuu oikealle napille. Varsinkin tarkkuutta vaativissa peleissä isomman näytön etu on huomattava.
Lisää kierroksia pelaamiseen saa moderneilta nettikasinoilta, jotka nekin toimivat lähes poikkeuksetta älypuhelimilla ja tableteilla. Jos et ole aiemmin pelannut rahapelejä, suosittelemme, että tutustut aiheeseen lukemalla nettikasinot kokemuksia netistä. Kun perusasiat ovat hallussa ja tiedät nettikasinojen toiminnan periaatteet, osaatkin jo valita itsellesi sopivan pelipaikan.
Nettikasinoilla pelejä on tarjolla satoja ja parhaimmillaan tuhansia. Tästä määrästä on helppo löytää itselle mieluisimmat pelit, olivatpa ne hedelmäpelejä, raaputusarpoja, pokeria tai vedonlyöntiä. Vedonlyönnissä ei ole vielä nähty koiranäyttelyitä, mutta laajimmilla vedonlyöntisivustoilla voi kyllä pannan vedon vetämään vinttikoirakilpailuihin. Kasinon puolella hedelmäpeleissä löytyy muutamia koira-aiheisia pelejä, mutta jostain kumman syystä muut eläin aiheet ovat huomattavasti koiria suositumpia. Koirien esi-isät sudet sen sijaan komeilevat useampienkin kolikkopelien kuvastoissa.
Ilmaisten pelien ja kasinopelien ero on ilmeinen eli ilmaisissa peleissä ei tarvitse panostaa omaa rahaa eikä niissä myös voi voittaa rahaa. Kasinopeleissä puolestaan voi voittaa oikeaa rahaa vaikkapa uutta näyttelyilmoittautumista varten.
Uusimmat kommentit